• Perinteinen galvanoitu sanko 10 L puukahvalla
Perinteinen galvanoitu sanko 10 L puukahvalla
visibility

Sanko galvanoitu 10 L

€9.90
Tax included

Perinteinen, galvanodusta pellistä valmistettu sanko on tilavuudeltaan 10 litraa. Tällaiset sangot ovat aikoinaan olleet käytössä vähän joka paikassa ja joka talossa. Tällaisiin on lypsetty esimerkiksi tilan lehmien maito, ja maito on sangosta kaadettu edelleen maitotonkkiin. Sanko toimi myös laskiämpärinä (mihin likaiset vedet laskettiin ja vietiin ämpärin avulla ulos, silloin kun viemäriä ei vielä ollut). Samoin sangoissa kannettiin ja säilytettiin kaikkea muutakin mahdollista aina puhtaasta vedestä multaan ja työkaluihin. Toki jokaisella tarpeella on ollut omat sankonsa, ja puhtaudesta huolehdittiin. Sanko on edelleenkin todella monikäyttöinen, kaunis ja kestävä kapistus, jolla voit korvata kaikki heppoiset muoviämpärit. Ellet sitten tykkää varta vasten seisoa jonottamassa niitä ilmaisämpäreitä halpahallien parkkipaikoilla. Jos pohjaan poraa muutaman reiän, sanko toimii myös kivana kukkaruukkuna.

Korkeutta sangolla on 28 cm ja yläreunan halkaisija 26 cm. Kahvassa on pisteenä perinteisen i:n päälle myös puinen kädensija, joka lisää niin sangon esteettisyyttä kuin kantamisen ergonomiaakin.

  • Galvanoitua peltiä
  • Tilavuus 10 l
  • Mitat: korkeus 28 cm, yläreunan halkaisija 26 cm

Lue lisää galvanoinnin ja pellin historiasta alhaalta kohdasta Kuvaus.

Tilatessasi yli 100 €:lla, säästät toimituskulut. Katso Toimitusehdot.

Väri
  • Kromi/ hopea
Quantity
Last items in stock

Galvanoinnin ja pellin historiaa

Galvanointi keksittiin 1800-luvun puolivälissä. Siihen saakka esimerkiksi kattopeltilevyt, joita Suomessakin on käytetty jo 1500-luvulta saakka, piti mönjätä yltympäriinsä, jotteivät olisi ruostuneet.

Ensimmäiset peltikattolevyt olivat kuparia, ja myös rautaa on käytetty. Alussa kattolevyt taottiin, mutta valssaus, eli rullien välissä muokkaus, kehittyi toimivaksi 1800-luvun alussa. Tuohon aikaan kattopellit tehtiin useista paloista, mikä teki katosta ruudullisen.

Galvanoitua terästä käytetään näiden perinteisten sankojen sekä peltikaton lisäksi myös aidoissa, katuvalojen tolpissa, maanteiden kaiteissa, rakennustelineissä ja rakennustarvikkeissa.

Galvanoitu teräs on terästä, joka on päällystetty elektrolyyttisesti sinkkikerroksella. Tällainen sinkkikerros estää tehokkaasti ruostumista ja tekee pellistä pitkäikäisen. Toinen mahdollinen galvanointimenetelmä on kuumasinkitys, jossa teräskappale upotetaan sulaan sinkkiin. 

Alkuperämaa
Muu
Muu ominaisuus
Vegaanituote
Materiaali
Metalli
Kuntoisuusluokka
Uusi

Specific References

Reviews

Grade 

06/10/2019

Erikoinen haju

Sanko erittää hieman liimalta muistuttavaa hajua, eikä se ilmeisesti lähde pesuaineella. Tämä vaikuttaa omituiselta, sillä ymmärtääkseni sanko on täysin metallinen.

Write your review

Sanko galvanoitu 10 L

Perinteinen, galvanodusta pellistä valmistettu sanko on tilavuudeltaan 10 litraa. Tällaiset sangot ovat aikoinaan olleet käytössä vähän joka paikassa ja joka talossa. Tällaisiin on lypsetty esimerkiksi tilan lehmien maito, ja maito on sangosta kaadettu edelleen maitotonkkiin. Sanko toimi myös laskiämpärinä (mihin likaiset vedet laskettiin ja vietiin ämpärin avulla ulos, silloin kun viemäriä ei vielä ollut). Samoin sangoissa kannettiin ja säilytettiin kaikkea muutakin mahdollista aina puhtaasta vedestä multaan ja työkaluihin. Toki jokaisella tarpeella on ollut omat sankonsa, ja puhtaudesta huolehdittiin. Sanko on edelleenkin todella monikäyttöinen, kaunis ja kestävä kapistus, jolla voit korvata kaikki heppoiset muoviämpärit. Ellet sitten tykkää varta vasten seisoa jonottamassa niitä ilmaisämpäreitä halpahallien parkkipaikoilla. Jos pohjaan poraa muutaman reiän, sanko toimii myös kivana kukkaruukkuna.

Korkeutta sangolla on 28 cm ja yläreunan halkaisija 26 cm. Kahvassa on pisteenä perinteisen i:n päälle myös puinen kädensija, joka lisää niin sangon esteettisyyttä kuin kantamisen ergonomiaakin.

  • Galvanoitua peltiä
  • Tilavuus 10 l
  • Mitat: korkeus 28 cm, yläreunan halkaisija 26 cm

Lue lisää galvanoinnin ja pellin historiasta alhaalta kohdasta Kuvaus.

Tilatessasi yli 100 €:lla, säästät toimituskulut. Katso Toimitusehdot.

Write your review

You might also like